tiistai 29. lokakuuta 2013

Pala olohuoneesta

Me odotetaan edelleen kirjahyllyä. Pikkulinnut lauloivat, että tällä viikolla saattaa olla mahdollisuuksia senkin saapumiseen. Sohvahan me ostettiin IKEAsta ja ollaan kyllä oltu siihen tosi tyytyväisiä. Sohvan mukana tuli puiset jalat, mutta me ostettiin metalliset, ne kun sopivat paremmin puulattian kanssa yhteen. Tuosta divaaniosasta on vähän tullut sellainen "mun paikka", jossa varsinkin näin syksyn alkaessa olen löhönnyt neulomassa.

Meillä on koko asunnossa tuollainen petsattu tammiparketti (tokassa kuvassa värisävy toistuu melko aidosti) ja vaikka sinänsä olisin preferoinut valkoista lattiaa, tuo tummempi väri tuo lämpöä meidän muuten aika valkoiseen sisutukseen. Parketti on muuten aivan ihana asia, lämmin jalan alla ja helppo siivota (nimimerkillä 8 vuotta muovimattoa opiskelijakämpässä).

Ikkunalaudalla on paikkansa löytänyt Muuton Cosy in White lamppu, johon olenkin ihan rakastunut. Se on himmennettävissä ja tuo juuri sopivasti lisää valoa tuohon kohtaan pimeän aikaan. Verhoja meillä ei ole ja emme sellaisia aiokaan hankkia, sälekaihtimet mahdollistavat pimentämisen ja muuhun emme niitä oikeastaan tarvitsekaan.





Kaikki kuvat ovat omiani, ethän kopioi ilman lupaa!

4 kommenttia:

  1. Ikean reissulla ihastuin tuohon sohvaan ja vrelä kyseisen värisenä. Ainoan miinuksen sai ne puujalat, näyttää heti paljon paremmalta metallisilla! :)

    Tuossahan ei ole sellaista ominaisuutta, että divaaniosan puolta saisi vaihdettua? Täytyy varmaan vielä sinnitellä vanhalla sohvalla ja ostaa sitten aikanaan uuteen kotiin tuo ihanuus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pystyy vaihtamaan tai siis ainakin tuolla IKEA:n sivuilla malli näytetään molempikätisenä! Meilläkin kun vain tämä tietty konfiguraatio oli sopiva :)

      Poista
  2. Kiva kun oot taas aktivoitunut blogin suhteen :)
    Ja etenkin päästä kurkkimaan vähän mitä asunnolle kuuluu. Toivottavasti hylly tosiaan saapuisi pian ja pääsisitte sisustamaan valmiiksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mäkin toivon että se tulis, kasallinen pahvilaatikoita riittäsi jo...

      Poista