torstai 24. huhtikuuta 2014

Keväinen kävely Helsingissä

Kyllä Helsinki on ihana. Vaikka käytännössä koko ikäni, lukuunottamatta opiskeluvuosia, jotka asuin Espoossa, olen asunut stadissa, on silti paikkoja, joissa on vähemmän tullut käytyä. Kodistamme pääsee muutamassa minuutissa Kesärantaan ja sitä eteenpäin kohti Seurasaarata ja Munkkiniemeä. Käytiin sunnuntaikävelyllä Meilahdessa jotakuinkin noudattaen joululahjaksi saamaamme Sunnuntaikävelyllä Helsingissä- kirjan ohjeita.

Aloitimme kävelyn siitä noin Kesärannan nurkilta, mistä on ensimmäinen kuvakin. Mäntyniemen edustalta löytyi sammakkolampi (bongaa kuvasta sammakko) ja Itämeren tytär. Seurasaaren vierestä haettiin mukaan jäätelöt ja mentiin istuskelemaan puretun Villa Solhemin kiviportaille, josta löytyi kadonnut aarre (eli pudonnut muovihelmi). Käytiin kuljeskelemassa Läntiseen Pukkisaareen rakennetussa rautakautisessa kauppakylässä ja lompsittiin sitten samaa reittiä takaisin. Helsinki ja kevät, ne ovat toisilleen tehdyt.

Huomatkaa myös Advice Duck ja sen vaimo (se antaa vielä parempia neuvoja, kuten vaimot yleensä) ;)







Kaikki kuvat omiani jos muuta ei mainita, ethän kopioi ilman lupaa!

tiistai 22. huhtikuuta 2014

Ankkkaa ja situuna-taleggio-risottoa

Pääsiäisenä syödään, usein kyllästymiseen asti, lammasta ja vaikka lampaasta kovasti pidänkin, sunnuntain ruokalistalla oli ankka ja tarkemmin sanottuna ankanrinta. Sellaisia kun oli halvennuksessa Herkussa muutama päivä sitten. Olin ajatellut tehdä sen seuraksi sitruunarisottoa, mutta muokkasin hiukan suunnitelmia, kun huomasin melkein unohtuneen palan taleggio-juustoa jääkaapissa. Lopputulos oli siis sitruuna-taleggio-risotta ja paitettua ankanrintaa. Ei ollut huono, ei lainkaan huono.

Ankanrinta:

Laita uuni  lämpenemään 180 asteeseen. Poista ankanrinnasta ylimääräiset kalvot ja tee nahkaan ristikkoviillot (niin että nahka on noin kahden sentin ruudukolla). Ankanrinta paistetaan laittamalla liha nahkapuoli alaspäin kylmälle pannulle, lämpötia säädetään tämä jälkeen keskilämmölle. Rasva alkaa vähitellen sulaa ja sitä kannattaakin muutamaan otteeseen poistaa pannulta. Kun nahka saavuttaa kullanruskean värin ja suurin osa rasvasta on sulanut (tähän menee 5-10 minuuttia), paista lihapuolta noin minuutin ajan. Nosta liha pannulta, suolaa lihapuoli ja kääri rinta folioon ja paista uunissa noin 8-10 minuttia (aika riipuu ankanrinnan paksuudesta, itselläni rinta oli noin 400 grammaa eli aika iso). Anna lihan levätä ainakin 5 minuuttia ennen leikkaamista. Jos risotto on vielä vaiheessa voi ankanrinnan antaa hetken odottaa foliossa ennen uuniin laittoa. 

Risotto:

En edes aio yrittää antaa tässä määrineen mitään maailmankaikkeuden parasta risotto-ohjetta ja koska en ole koskaan tehnyt risottoa noudattaen mitään määriä ja en siten niitä pysty nytkään tuottamaan. Näillä ohjeilla ei siis valitettavasti aloitteleva risoton tekijä hommaan pysty. Sitä varten suosittelen tutustumaan esim. Jamie Oliverin keittokirjoihin. 

Silputtua shalottisipulia
Vermuttia/valkoviiniä
Sitruunamehua
Risottoriisiä (esim. Arborio)
Kasvislientä, pidä kuumana kattilassa
Raastettua sitruunankuorta (mieluiten luomu, uskokaa tai älkää, tällä on merkitystä)
Taleggiojuustoa
Voita
Suolaa + pippuria

Kuullota sipuli talteenotetussa ankanrasvassa ja rouhi päälle suolaa. Lisää riisi ja kuullota hetki. Lisää loraus vermuttia ja sitruunamehu (kahden hengen annokseen käytin vajaan yhden sitruunan). Kun neste on kiehunut pois, ala lisätä kasvilientä vähän kerrallaan ja sekoita säännöllisesti, jotta riisin tärkkelys alkaa irrota ja risotosta tulee kermaista. Maista risottoa aina nestelisäyksien välissä ja tarkista suola. Kun riisi on melkein valmista, lisää sitruunankuori (itse laitoin kahden hengen risottoon kahden pienen sitruunan kuoret) ja kuutioitu taleggiojuusto. Sekoita kunnes juusto on sulanut, lisää vielä siivu voita. Maista suola ja pippuri.

Opin muuten jotain Master Chefin seuraamisesta; se on gourmeeta, jos liha on riisin päällä eikä sen vieressä. Behold my dish! ;)


sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Pääsiäisproggis

Meillä on tässä muutaman ylimääräisen vapaapäivän turvin ollut menossa keittiön puutasojen uudelleen öljyäminen. Ikinä en ole tällaista tehnyt, mutta nyt olen. Koska tasot on aiemmin (varmaan asennuksen yhteydessä) öljytty jollain värjäävällä öljyllä, emme aivan uskaltaneet lähteä leikkimään, vaikka ajatus oli alunperin vähentää tasojen punaisuutta. Päädyimme siis värittömään öljyyn ja kevyeen hiontaan. Jos väriä haluaa muuttaa, pitäisi taso hioa kunnolla ihan puuhun asti, ettei saa aikaiseksi mitään tiikeriraitaista pöytää. Nyt kun tiedämme miten taso hiontaan reagoi, uskaltaisimme varmaan tehdä rajummankin hionnan koneella, mutta oli ehkä kuitenkin ihan fiksua lähteä liikkeelle näin kevyesti käsin hiomalla vain pinta avaten.

Ennen hiontaa tasot pestiin maalarinpesulla jotta rasva- ja likajäämät saatiin pois. Ehdottomasti fiksu veto, sillä pesusta huolimatta hiomapaperi tukkeentui melkoisen nopeaan ja sitä kuluikin ihan huolella. Käytimme RTV:n kaverin suosituksesta ensin karkeutta 120 ja sitten viimeinen kevyt hionta karkeudella 180. Imuroin pölyn pinnoilta ja pyyhkäisin vielä nihkeällä rätillä pinnan. Öljyä levitin ihan ohjeen mukaisesti vaahtomuovisiveltimellä ensin syyn vastaisesti ja sitten syynsuuntaisesti levittäen. Ylimääräiset pyyhittiin pois miehen vanhasta t-paidasta tehdyillä räteillä. Käytön jäljet (esim. tuo toisen kuvan rinkula) saatiin melko hyvin häivytettyä, mutta toki tehokkaammalla hionnalla olisi saatu vieläkin siistimpää jälkeä. Taso on kuitenkin huomattavasti paremmassa kunnossa nyt kuin ennen uudelleen öljyämistä, joten kyllä siinä varmasti ihan pointti on että tätä välillä kannattaa harrastaa. Puoli päivää siinä meni suojauksineen kaikkineen, mutta summa summarum: vaivan arvoista. Ensi kerralla sitten koneen kanssa.





Kaikki kuvat ovat omiani, ethän kopioi ilman lupaa!

perjantai 11. huhtikuuta 2014

Mummopyörän makeover osa 1.

Minä en ole mikään urheilupyöräilijä. Pyörä on ollut minulla vain väline päästä paikasta toiseen, joten kun opiskelujeni alkuvaiheessa sellainen perusjantteri pyöräni lähti pitkäkyntisten matkaan olen sen jälkeen ajellut äitini vanhalla jalkajarrullisella vaihteettomalla mummopyörällä. Kun sanon äitini vanhalla tarkoitan oikeasti äitini tädin vanhalla. Se on ihana, mutta jo vuonna 2006 sen saadessani oli pyörä lievästi sanottuna elämää nähnyt. Minulla oli silloin menossa ennennäkemätön (eikä ole sen jälkeenkään näkynyt) DIY kausi, joten päätin, että puran pyörän osiin ja hion ja maalaan sen uudestaan. Homma toimi ihan hyvin ja kasaamisen jälkeen pyörä kävi vielä huollossa, missä siihen vaihdettiin oikeastaan koko voimaansiirtokoneisto. Nyt kuutisen vuotta tämän DIY operaation jälkeen huomaa pyörästä kuitenkin sen, että käsin hiomalla ei saa sellaista maalauspohjaa kuin mitä hiekkapuhaltamisella saisi eikä aloittelija saa spraymaalilla yhtä hyvää ja kestävää jälkeä kuin mitä ammattimies maalaamossa saa aikaan. Niin ja eihän se ainut huonossa kunnossa oleva asia ollut rungon maali. Satula näytti siltä kuin sen sisällä asuisi jokin pieni eläin, eturenkaan kumi puhkesi viikoittain (tai siis aina kun sillä ajoi), kierrelukko oli ruma kuin synti, soittokello niin ruosteessa että toimi jo variksenpelättimenä ja kissansilmäkin puuttui. Oli siis ihan aika tehdä päätös pyörän kohtalosta, joko uusi makeover tai uusi pyörä.

Aurinkoisena ja tuulisena huhtikuun lauantaina talutin siis pyörän Mechelininkadun Classic bike liikkeeseen kuulemaan tuomion. Voidaan pelastaa ei voida pelastaa? No voidaanhan se, päädyttiin siihen että Classic biken tyyppi purkaa pyörän ja ottaa yhteyttä maalaamoon, kun aikataulu on selvillä meikä heittää maalattavat pyörän osat pyöräliikkeestä maalaamoon ja maalauksen jälkeen takaisin Classic bikeen. Pyörä kootaan ja sitten vaihdetaan muut tarvittavat osat niinkuin esim. se satula ja etupyörä. Katsellaan sitten millaiseksi hifistelijäksi alan, mutta Brooksin nahkapenkki kyllä houkutaisi... Ja toisaalta kaveri vinkkasi "tyttösatulasta". Tää lähtee varmasti käsistä.





Kaikki kuvat Brooks.

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Ajatuksia palveluista ja niiden ostamisesta

Joskus muinoin oli hyvinkin tavallista, että perheissä, jopa pienissä ja ei mitenkään erityisen etuoikeutetuissa, oli kotiapulainen. Nykyään palveluiden, esimerkiksi siivouksen, ostamista pidetään usein jossain määrin elitistisenä. Minusta tämä on aina tuntunut hassulta, vaikka eipä tässä vielä tähän mennessä olekaan ollut rahaa esimerkiksi siivouspalveluita varten. 

Aihe tuli taas pinnalle viedessäni pyöräni huoltoon (vähän isompaan makeoveriin suorastaan, mutta siitä joskus toiste). Liikkeen heppu varovasti kertoi minulle, että kokonaiskustannukset toiveideni mukaiseen systeemiin liikkuvat vajaassa 200 eurossa. Tämä sisältäisi pyörän täydellisen purun ja kokoamisen sekä paikoilleen jäävien osien huollon ja maalaamon kanssa koordinoinnin (maalauksen hinta tulee erikseen maalaamolta). Nyökyttelin siinä, että kuulostaa kohtuulliselta. Heppu taas tuntui hämmästyneeltä, että en alkanut inttämään hinnasta. Miksi olisin alkanut? Jos laskee, että korjaajalla menee mun pyörään liittyviin asioihin vaikkapa yhteensä 3-4 tuntia (mukaan lukien ne hetket, kun hän keskustelee kanssani) ei tuntihinnaksi jää kuin 50-67 euroa. Varsin kohtuullista minusta, kun kuitenkin jotainhan sille liikkeellekin pitää käteen siitä jäädä. Minä maksan itse työn lisäksi siitä, että liike sijaitsee kannaltani järkevästi, että palvelu on ystävällistä "can do" asenteella ja että voin luottaa pyöräni olevan asiantuntevissa käsissä.

Nyt joku miettii tietysti, että miksi maksaisit noin paljon, kun itse voisit "ihan helposti" tuon tehdä. Kerron siis ajatuskulkuni. Ensinnäkään minulla ei ole tiloja eikä välineitä joilla saada pyörä kätevästi purettua ja kasatua. Toisekseen en osaa tehdä sitä, enkä oikeastaan jaksaisi käyttää tunteja ja tunteja sellaisen opetteluun. Viimeksi, kun "kyllä mä osaan"-korjasin pyörääni, jouduin viemään sen huoltoon, koska se ei kulkenut enää suoraan. Ja siis, miksi minun pitäisi haluta tai osata korjata pyörä? Siksi että se tulisi halvemmaksi? Entäs minun vapaa-aikani hinta?



Nimenomaan tuo ihmisten omalle vapaa-ajalleen laskema arvo määrittelee sen, mitä palveluista ollaan valmiita maksamaan. Jos nauttisin suuresti pyörän rassaamisesta, en olisi valmis maksamaan toiselle sen tekemisestä juuri mitään. Mutta koska en nauti, olen valmis maksamaan toiselle siitä, että saan tehdä sen ajan jotain muuta, vaikkapa katsoa telkkarista House of Cardsia. Samalla työllistän toisen ihmisen ja talouskin pyörii. Winwin. Ajatuksen voisi määritellä niin, että työnantajahan maksaa minulle nimenomaan korvausta menetetystä vapaa-ajastani. Ostamalla palveluja voin ostaa takaisin tuota menetteyä vapaa-aikaa. Vaihtokaupan reiluus riippuu oman vapaa-aikani hinnasta, mikä on hyvin subjektiivinen  ja tilanneriippuvainen asia.

Otetaan toinen esimerkki pyörähuollon lisäksi: Alepan kauppakassipalvelu. Juuri nyt elämäni on sellaista, että voin hyvin käydä jokapäivä kaupassa ja kaikki ostokset saa aina julkisilla kätevästi kotiin. Tarvetta sille, että joku toimittaisi netissä tilaamani ruuat kotiovelle, ei ole. Jos yhtälöön lisäisikin kaksi lasta, jotka lisäisivat painavien ja tilaa vievien ostosten (maidot, mehut, vaipat etc.) tarvetta, tilanne voisi muuttua. Kuvitteellisessa tilanteessa vastakkain olisi kaksi tuntia lasten ja puolison kanssa rauhassa kotona/ulkona/missä vaan ja toisena vaihtoehtona kaksi tuntia supermarketissa väsyneiden lapsien kanssa kauppakasseja ja uhmaikäistä kainalossa raahaten. Kärjistettyä? Kyllä, mutta silloin olisit todennäköisesti valmis maksamaan jotain tuosta kahdesta tunnista. Summa on toki riippuvainen esim. siitä, onko käytössäsi toista tilannetta helpottava auto, kiljuvatko lapset vai käyttäytyvät rauhallisesti. Eli kuten aikaisemminkin totesin, vapaa-ajan hinta on subjektiivinen ja tilanneriippuvainen.

Mitä yritän tässä maratonpostauksessa jäsennellä on se, että palveluiden ostaminen ei ole laiskuutta, elitismiä tai mitään muutakaan vaan vaihtokauppa. Rahaa vapaa-aikaa vasten. Jokainen on taas vapaa tekemään vapaa-ajallaan mitä haluaa ja mahdollisuudet tämän vaihtokaupan tekemiseen vaihtuvat myös varallisuuden mukaan, mutta silloinhan oikeastaan tapahtuu vain muutoksia siinä miten asioita arvottaa. Toinen panostaa matkustamiseen ja toinen siivouspalveluiden ostamiseen. Valintansa siis kullakin. 

Ugh. Olen puhunut. Puhukaa tekin. Oletteko koskaan pohtineet aihetta? Niin ja jos joku tietää luotettavan ikkunanpesijän pääkaupunkiseudulla niin vinkatkaa, siitä tämä ajatus lähti liikkeelle.