Joskus muinoin oli hyvinkin tavallista, että perheissä, jopa pienissä ja ei mitenkään erityisen etuoikeutetuissa, oli kotiapulainen. Nykyään palveluiden, esimerkiksi siivouksen, ostamista pidetään usein jossain määrin elitistisenä. Minusta tämä on aina tuntunut hassulta, vaikka eipä tässä vielä tähän mennessä olekaan ollut rahaa esimerkiksi siivouspalveluita varten.
Aihe tuli taas pinnalle viedessäni pyöräni huoltoon (vähän isompaan makeoveriin suorastaan, mutta siitä joskus toiste). Liikkeen heppu varovasti kertoi minulle, että kokonaiskustannukset toiveideni mukaiseen systeemiin liikkuvat vajaassa 200 eurossa. Tämä sisältäisi pyörän täydellisen purun ja kokoamisen sekä paikoilleen jäävien osien huollon ja maalaamon kanssa koordinoinnin (maalauksen hinta tulee erikseen maalaamolta). Nyökyttelin siinä, että kuulostaa kohtuulliselta. Heppu taas tuntui hämmästyneeltä, että en alkanut inttämään hinnasta. Miksi olisin alkanut? Jos laskee, että korjaajalla menee mun pyörään liittyviin asioihin vaikkapa yhteensä 3-4 tuntia (mukaan lukien ne hetket, kun hän keskustelee kanssani) ei tuntihinnaksi jää kuin 50-67 euroa. Varsin kohtuullista minusta, kun kuitenkin jotainhan sille liikkeellekin pitää käteen siitä jäädä. Minä maksan itse työn lisäksi siitä, että liike sijaitsee kannaltani järkevästi, että palvelu on ystävällistä "can do" asenteella ja että voin luottaa pyöräni olevan asiantuntevissa käsissä.
Nyt joku miettii tietysti, että miksi maksaisit noin paljon, kun itse voisit "ihan helposti" tuon tehdä. Kerron siis ajatuskulkuni. Ensinnäkään minulla ei ole tiloja eikä välineitä joilla saada pyörä kätevästi purettua ja kasatua. Toisekseen en osaa tehdä sitä, enkä oikeastaan jaksaisi käyttää tunteja ja tunteja sellaisen opetteluun. Viimeksi, kun "kyllä mä osaan"-korjasin pyörääni, jouduin viemään sen huoltoon, koska se ei kulkenut enää suoraan. Ja siis, miksi minun pitäisi haluta tai osata korjata pyörä? Siksi että se tulisi halvemmaksi? Entäs minun vapaa-aikani hinta?
Nimenomaan tuo ihmisten omalle vapaa-ajalleen laskema arvo määrittelee sen, mitä palveluista ollaan valmiita maksamaan. Jos nauttisin suuresti pyörän rassaamisesta, en olisi valmis maksamaan toiselle sen tekemisestä juuri mitään. Mutta koska en nauti, olen valmis maksamaan toiselle siitä, että saan tehdä sen ajan jotain muuta, vaikkapa katsoa telkkarista House of Cardsia. Samalla työllistän toisen ihmisen ja talouskin pyörii. Winwin. Ajatuksen voisi määritellä niin, että työnantajahan maksaa minulle nimenomaan korvausta menetetystä vapaa-ajastani. Ostamalla palveluja voin ostaa takaisin tuota menetteyä vapaa-aikaa. Vaihtokaupan reiluus riippuu oman vapaa-aikani hinnasta, mikä on hyvin subjektiivinen ja tilanneriippuvainen asia.
Otetaan toinen esimerkki pyörähuollon lisäksi: Alepan kauppakassipalvelu. Juuri nyt elämäni on sellaista, että voin hyvin käydä jokapäivä kaupassa ja kaikki ostokset saa aina julkisilla kätevästi kotiin. Tarvetta sille, että joku toimittaisi netissä tilaamani ruuat kotiovelle, ei ole. Jos yhtälöön lisäisikin kaksi lasta, jotka lisäisivat painavien ja tilaa vievien ostosten (maidot, mehut, vaipat etc.) tarvetta, tilanne voisi muuttua. Kuvitteellisessa tilanteessa vastakkain olisi kaksi tuntia lasten ja puolison kanssa rauhassa kotona/ulkona/missä vaan ja toisena vaihtoehtona kaksi tuntia supermarketissa väsyneiden lapsien kanssa kauppakasseja ja uhmaikäistä kainalossa raahaten. Kärjistettyä? Kyllä, mutta silloin olisit todennäköisesti valmis maksamaan jotain tuosta kahdesta tunnista. Summa on toki riippuvainen esim. siitä, onko käytössäsi toista tilannetta helpottava auto, kiljuvatko lapset vai käyttäytyvät rauhallisesti. Eli kuten aikaisemminkin totesin, vapaa-ajan hinta on subjektiivinen ja tilanneriippuvainen.
Mitä yritän tässä maratonpostauksessa jäsennellä on se, että palveluiden ostaminen ei ole laiskuutta, elitismiä tai mitään muutakaan vaan vaihtokauppa. Rahaa vapaa-aikaa vasten. Jokainen on taas vapaa tekemään vapaa-ajallaan mitä haluaa ja mahdollisuudet tämän vaihtokaupan tekemiseen vaihtuvat myös varallisuuden mukaan, mutta silloinhan oikeastaan tapahtuu vain muutoksia siinä miten asioita arvottaa. Toinen panostaa matkustamiseen ja toinen siivouspalveluiden ostamiseen. Valintansa siis kullakin.
Ugh. Olen puhunut. Puhukaa tekin. Oletteko koskaan pohtineet aihetta? Niin ja jos joku tietää luotettavan ikkunanpesijän pääkaupunkiseudulla niin vinkatkaa, siitä tämä ajatus lähti liikkeelle.
