torstai 18. huhtikuuta 2013

Meidän asuntosuunnitelmat etenee tappavan hidasta tahtia

Musta tuntuu tällä hetkellä etten mitään muuta teekään kuin istu pankeissa. Sellaista se on, lottovoittoa odotellessa ;) 

Asunnon kriteereitä on kuitenkin mietitty tiukasti. Olennaisin on sijainti hyvien kulkuyhteyksien varrella, erityisesti suhteessa meidän molempien työpaikkoihin. Toinen kriteeri on keittiö. Sen pitää olla jossain määrin avoin olohuoneseen. Aivan toisella puolella asuntoa olevaa keittiötä en hyväksy, ellei se ole niin suuri, että sinne voi laittaa ison ruokapöydän lisäksi myös sohvan. Muista asioista voidaan joustaa, mutta lähtökohtaisesti olisi mukavaa jos kylppäriin saisi pyykinpesukoneen ja keittiöön astianpesukoneen. Sitten ne ihan todellakin joustavat jutut, mutta unelmalistalle kuuluvat: lautalattiat, leveät ikkunalaudat ja korkeat huoneet. Tästä voikin päätellä sen syyn, miksi tahtoisimme Helsingin keskustaan, mutta voihan se olla, että päädytään jonnekin ihan muualle ja ettei ei edes osteta asuntoa vaan vuokrataan. We'll see :)

Kuvat: Vasen: Dust Jacket Attic, Oikea: Le Zoe Musings
Kuvat: Vasen: Design Studio 210, Oikea, ylin: One Hour, keskellä: Mary Elizabeth Inspire, alin: Persephone Descending





2 kommenttia:

  1. Meidän lähellä siinä Siwan vieressä on vuokrattavana vähän yli 60-neliöinen kämppä, vuokra vähän yli tonnin kuussa. Tulkaa naapuriin ;)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äh... harmi että Kruna on jsut teidän hoodit on meidän hakualueen ulkopuolella, mun olis vähän liian vaikea päästä työmatkabussiin...

      btw. mun äiti oli kuin olikin nyt hakenut sen mun huivin Aliasta! :D

      Poista