torstai 20. kesäkuuta 2013

Punajuuripesto ja spelttiolut

Käydessäni maanantaina kaupassa osui käteen ihania tuoreita ja mehukkaan näköisiä punajuuria, joten päätin  tehdä Glorian Ruoka&Viini lehdessä aikoinaan, ei mitään hajua milloin, esiteltyä punajuuripestoa. Koska en ole aikoihin nähnyt ohjette niin olen soveltanut sitä melkoisesti eri versioina. Tällä tavalla toteutin sen maanantaina.

2-3 punajuurta (kuorittuna ja karkeasti lohkottuna)
1 sipuli (kuorittuna ja karkeasti lohkottuna)
1-2 valkosipulinkynttä (kuorittuna)
kourallinen auringonkukansiemeniä (oikeasti pitäisi olla pinjansiemeniä, mutta maksavat kuin kulta, joten käytän auringonkukkaa)
n. 1 dl oliviiöljyä
1 ruukku basilikaa
1-2 rkl punaviinietikkaa (tai maun mukaan, voi korvata myös esim. balsamiviinietikalla)
1 tl suolaa (suolaa on pakko olla aika reilusti, jotta pesto maistuu miltään, joten maistelu suositeltavaa)
mustapippuria

Punajuuria ja sipuleita keitetään vähäisessä vedessä noin vartti tai kunnes ovat kypsiä, jonka jälkeen ylimääräinen vesi valutetaan pois ja loput aineet lisätään. Peston voi tehdä joko tehosekoittimella tai sauvasekoittimella. Itse käytin tehosekoitinta, koska sauvasekoittimemme on nähnyt jo paremmat ja tehokkaammat päivänsä. Pesto säilyy jääkaapissa melko hyvin ja sitä tuleekin sellainen 3 desiä tällä ohjeella. Peston ja pastan voi toki syödä sellaisenaan, mutta itse laitoin päälle murusteltua fetaa, murusteltu vuohenjuusto toimii myös hyvin ja mikä estää vaikka paistamasta halloumia (voisi toimiakin?). Namnam.

Jos oluesta pitää niin suosittelen maistamaan Malmgårdin Spelttiolutta Dinkel. Itse tykästyin siihen ostaessani sitä mukaan Malmgårdin panimon myymälästä viime kesänä. Speltti tuo olueeseen sellaisen kivan pehmeän ehkä vähän pähkinäisen maun. Tosi hyvää :)

Ainiin! Hyvää Juhannusta kaikille :)






5 kommenttia:

  1. Onpa herkullisen näköistä! Näyttää muuten siltä, että blogiisi on tulossa monta hyvää reseptiä - mitä jos liittäisit sen meidän Etsiresepti.fi sivustoon, jotta voisimme linkittää siihen?

    Etsiresepti on hakukone, joka kokoaa Suomen parhaat ruokasivut ja blogit internetistä. Monet sadat ovat jo ilmoittautuneet tänne ja hyötyvät siitä, että annamme heille yhä enemmän liikennettä.

    Liittyäksesi ilmaiseksi Etsireseptiin, klikkaa vain tästä: http://www.etsiresepti.fi/mene-mukaan-ruokablogien-kärkeen


    Ystävällisin terveisin,
    Etsiresepti.fi

    VastaaPoista
  2. Vitsi, kuulostaa niin hyvältä!
    Oonkin pitkään miettinyt miten sitä oppisi käyttämään punajuurta, josta en varmaan etikkasäilönnän takia ole juuri piitannut. Mutta toisalta saanut maistaa mielettömimä yhdistelmiä siitä tehtynä tässä lähivuosina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Punajuuri on ihan mahtava juures, mutta en mäkään kyllä siitä oikeastaan etikkasäilöttynä välitä. mm. paahdetut punajuuret ja vuohenjuusto on match made in heaven :)

      Poista
  3. tosi herkullisen kuuloinen pesto, täytyy laittaa korvan taakse tämä ohje :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja on vielä kaikenlisäks tosi nopea ohje, joten sopii ihan normi iltaan helposti :)

      Poista