torstai 2. tammikuuta 2014

Tilantukkeesta sisustuselementiksi

Oletteko huomanneet viime vuosina, miten tietyt urheilulajit ovat vallanneet 25-35 vuotiaat kuin pyörremyrsky? Ensin tuli juoksu; oli tosi muodikasta käydä lenkillä ensin ihan vaan omaksi iloksi ja sitten juostiin jo maratoneja. Seuraavaksi tuli pyöräily. Paatuneimmatkin sohvaperunat ostivat tonnin maksavan pyörän lukkopolkimilla vain kaatuillakseen risteyksissä. Ja nyt vuorossa on triathlon ja muut edellisiä yhdistelevät lajit. Ei sillä että itse kykenisin juoksemaan edes Naisten kymppiä saatikka sitten maratonia ja pyöräkin on minulle vain kulkuväline lyhyillä etäisyyksillä. 

No se urheilusta, mutta oikeasti ajattelin tänään kirjoittaa urheiluvälineiden sijoittelusta pienissä asunnoissa ja tarkemmin sanottuna nimenomaan niiden tonnin maksaneiden pyörien, joissa kaikki osat ovat pikalukoilla kiinni ja kellarisäilytys siksi mahdoton, säilytyksestä asunnossa. Aihe on tullut esiin aikaisemminkin ystäväpiirissä, mutta enemmän aloin pohtimaan asiaa, kun nimenomaan sisustuksellisesti kauniiden ja samalla käytännöllisten ratkaisujen vähyys potutti kaveria.

Lähtökohdakseni otin kauniit seinälle kiinnitettävät pöyrätelineet. Sillä jos pyöräily on rakas harrastus, niin miksipä sitä pyörää ei voisi käytää samalla vaikka koristeena. Tunnistan tietenkin mutaisen pyörän realiteetinkin, mutta unohdetaan se nyt hetkeksi ja oletetaan, että seinälle ripustettaisiin aina edes kohtuullisen puhdas pörä. Kaverini otti esille keskustelussamme erittäin hyvän pointin: telineen pitäisi näyttää hyvältä ilman pyörääkin, jotta teline todella olisi osa sisustusta. Ei mikään ihan helppo juttu siis. Pistin googlen laulamaan ja tällaisia ainakin minun silmääni miellyttäviä ratkaisuja löytyi. 


Tämä ensimmäinen Contemporistin sivuilta löytynyt ratkaisu miellyttää silmää, sillä se ei todellakaan näyttäisi hullummalta ilman pyörääkään. Toimisi varmaan vaikkapa kirjahyllynä. Ratkaisu on Lontoolaisen suunnittelijan Tamasine Osherin käsia-alaa.


Toinen jatkaa samalla linjalla, mutta on aavituksen yksinkertaisempi. Suunnittelija on Chris Brigham.


Viimeinen ei ole ehkä niin monikäyttöinen, mutta toimii ihan hauskana sisustuselementtinä itsekseenkin. Outline Worksin Trophy Bull ja Trophy Deer ovat hauskannäköisiä telineitä, jotka yksinkertaisuudessaan eivät kuitenkaan vaadi huomiota pienessä tilassa.

Näissä kaikissahan on tietenkin muutama rajoite. Soveltuu vain "miestenpyörä" tyyppisille pyörille ja toki ne tarvitsevat aina kohtuu paljon tilaa, sillä pyörän haarukan leveys määrittää se kuinka etäälle seinästä kannakkeen on ulotuttava. Mitäs tykkäätte? 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti