maanantai 31. maaliskuuta 2014

Tuli maaliskuu ja meni maaliskuu

Maaliskuu on juossut silmien ohi. Kirjoittelin viimeksi neljä viikkoa sitten juhlittuani blinikekkereillä. Sen jälkeen elämään on käytännössä mahtunut vain töitä. Boring. Töihin sen sijaan mahtui työmatka Hollantiin, missä hajosi tietokone. Kovalevy sanoi poks ja lopputulos oli total kaput. Sellaistakin voi ilmeisesti sattua. Olen ollut aivan kuoleman väsynyt työpäivien jälkeen, joten energia on ollut kortilla, eikä kirjoittamiseen ole ollut inpiraatiota tai saatikka sitä energiaa. Se ken väittää, että keväällä on piristävä vaikutus, valehtelee.

Ollesani Hollannissa ehdin kuitenkin töiden ohella vierailla myös Amsterdamissa ja kuvatakin vähäsen. Tuulisena päivänä Damissa oli kieltämättä viileää, mutta kaunis kaupunkihan se on. Ja hämmentävä. Oletteko käyneet Damissa ja jos olette, oletteko käyneet punaisten lyhtyjen alueella? Hämmentävää, hyvin hämmentävää ja täynnä kännisiä miesjoukkoja jopa keskellä päivää. No se siitä.

Koska sää oli tuulinen teimme duunikaverin kanssa erittäin nerokkaan vedon ja kävimme kanaaliajelulla ja olkoonkin ihan megaturistijuttu, niin se oli kyllä hauska tapa nähdä Amsterdam ja sen asuntoveneet. Kanaaliajelun lisäksi käppäiltiin Niuwemarktilla ihastelemassa kukkia ja muita kojuja ja yhden kadun varrelta löytyi ihana antiikki(?)kauppa, josta löytyi SE peili, jota en sitten kuitenkaan kotiuttanut, sillä se oli aavistuksen liian pieni ja eihän se matkalaukkuun olisikaan mahtunut.









Kaikki kuvat ovat omiani ellei muuta mainita, ethän kopioi ilman lupaa!

2 kommenttia:

  1. Kevätpirteys on aivan varmasti joku urbaanilegenda :D Etenkin tää kesäaikaan vaihtaminen aiheuttaa tolkutonta jetlagia!

    Käytiin muutama vuosi sitten Amsterdamissa ja mä kyllä tykkäsin. Punaisten lyhtyjen alue oli todellakin hämmentävä. Mutta kanaaliajelu ihan huippu! Me vielä ostettiin se joku muutaman euron kalliimpi versio, jolla pääsi sellaiseen 6-8 henkeä vetävään botskiin ja koska ne oli tosi paljon vähemmän suosittuja kuin ne järkyt jättituristilaivat, niin saatiin käytännössä yksityiskierros, ja vieläpä kahtena päivänä ja sattumalta samalla kuskilla :)

    Kivoja kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me otettiin siinä tuulessa eka mikä tuli vastaan :D eli sellainen megaturistibotski, mutta hauska reissu oli. Sieltä alhaalta kyllä jotenkin näkyy ne asuntolaivat ja muut paremmin kuin kävellessä.

      Poista