tiistai 31. joulukuuta 2013

Kultaisen jumaluuden tähti ja muita juttuja tästä vuodesta

Tämä vuosi on ollut aivan ihmeellinen, aivan huikea ja toisaalta ajoittain myös hyvin raskas. Keväällä menin naimisiin ja kävimme miehen kanssa ihanalla häämatkalla Aasiassa. Matkan aikaan oli menossa Kiinalaisen uudenvuoden juhlinta. Vuonna 2013 käynnistyi käärmeen vuosi se lupasi tiikerille hyvää vuotta, johon päästäkseni tarvitsisi kuitenkin vuodattaa myös verta, hikeä ja kyyneleitä. Puhveli miehelle paistoi kultaisen jumaluuden tähti luvaten helppoa ja kertakaikkisen loistavaa vuotta ja näinhän se on mennytkin vaikka horoskooppeihin en uskokaan, mutta pakko se kai on ;)

Onnea avioliitosta, ensimmäisestä omasta asunnosta, ystävien tulevista lapsista, surua toisten surusta ja työstressiä niin omaa kuin muiden. Kaikkea tätä on mahtunut kuluneeseen vuoteen. Kaiken kaikkiaan hyvin täysi vuosi tunteita ja toimintaa. Hyvästi 2013 ja tervetuloa vuosi 2014. Ihanaa uutta vuotta kaikille <3








Kaikki kuvat ovat omiani, ethän kopioi ilman lupaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti