Stay calm and carry on

Tiedättekös mitä? Nyt on heinäkuun puoliväli ja minä olen kirjoitellut viimeksi kaksi kuukautta sitten. Tässä on ollut vähän haipakkaa. Jopa niin haipakkaa, että koin elämäni ensimmäiset stressinäppylät leukapieliini. Syynä tietenkin työt, vaikka stressihän nyt sinänsä on ihan turha ilmiö, niin kyllä sitä vaan kivoistakin asioista voi tuntea niin paljon vastuuta, että kiireessä sitä tulee sitten vähän stressattua. Sellasta se on, elämä nimittäin. Nyt on kuitenkin onneksi sellainen juttu, että meikällä alkaa kohta odotettu kesäloma ja silloin menee duuniluuri kiinni ja alkaa kolmen viikon vapaus olla möllötellä menemään. Lomaan pompataan hyvien ystävien häiden kautta ja seuraaviä häitä odotellessa se mun puhuttu iltapukupaniikkikin lievittyy. Se on siis teossa Heidillä ja siitä tulee upea :)

Ja ne stressinäpyt? Ne lähti aikalailla nukkumalla, kasvohoidolla ja uudella kotikuorinnalla. Hyvä tuote, suosittelen kaikille kuorintaa kaipaaville herkkähipiäisille ja mikä ettei muillekin. Ei kannata sitä naamaa millään rakeilla rouhia. Palataan astioille, sillä mun mummopöyrön makeover kaikkine mutkineen pitäisi olla valmis tällä viikolla ja jotain on tapahtunut kotonakin ja tapahtuu ehkä lisää kesän aikana.

Kuvat ovat Barcelonan reissulta toukokuun lopusta :)

Wappu tuli ja meni

Wappuna ollaan Ulliksella satoi tai paistoi. Eilen sekä satoi että paistoi, skumppaa kuitenkin oli ja Farangissa sitä tarjottiin myös mun Minionille, hän on kuitenkin absolutisti. Farangin wappumenu oli ihan ok, drinkit hyviä ja ensimmäisenä ruokalajina tarjoiltu vihersimpukka Nahm Jim kastikkeella taivaallinen. Vähän sekava tarjoilu (esim. punaviiniä tultiin kaatamaan kun oli syöminen ihan kesken), mutta wappu, joten annettakoon anteeksi. Noista Björckin paikoista olen eniten tykännyt Boulevard Socialista, sen makumaailma on mun mieleen ihan erityisesti. Kiitän ja kuittaan ens wappuna taas uudestaan, ei tosin välttämättä Farangiin vaikka voisihan siitäkin vakkaripaikan tehdä.

Kaikki kuvat ovat omiani ethän kopioi ilman lupaa!

Keväinen kävely Helsingissä

Kyllä Helsinki on ihana. Vaikka käytännössä koko ikäni, lukuunottamatta opiskeluvuosia, jotka asuin Espoossa, olen asunut stadissa, on silti paikkoja, joissa on vähemmän tullut käytyä. Kodistamme pääsee muutamassa minuutissa Kesärantaan ja sitä eteenpäin kohti Seurasaarata ja Munkkiniemeä. Käytiin sunnuntaikävelyllä Meilahdessa jotakuinkin noudattaen joululahjaksi saamaamme Sunnuntaikävelyllä Helsingissä- kirjan ohjeita.

Aloitimme kävelyn siitä noin Kesärannan nurkilta, mistä on ensimmäinen kuvakin. Mäntyniemen edustalta löytyi sammakkolampi (bongaa kuvasta sammakko) ja Itämeren tytär. Seurasaaren vierestä haettiin mukaan jäätelöt ja mentiin istuskelemaan puretun Villa Solhemin kiviportaille, josta löytyi kadonnut aarre (eli pudonnut muovihelmi). Käytiin kuljeskelemassa Läntiseen Pukkisaareen rakennetussa rautakautisessa kauppakylässä ja lompsittiin sitten samaa reittiä takaisin. Helsinki ja kevät, ne ovat toisilleen tehdyt.

Huomatkaa myös Advice Duck ja sen vaimo (se antaa vielä parempia neuvoja, kuten vaimot yleensä) ;)

Kaikki kuvat omiani jos muuta ei mainita, ethän kopioi ilman lupaa!

Mummopyörän makeover osa 1.

Minä en ole mikään urheilupyöräilijä. Pyörä on ollut minulla vain väline päästä paikasta toiseen, joten kun opiskelujeni alkuvaiheessa sellainen perusjantteri pyöräni lähti pitkäkyntisten matkaan olen sen jälkeen ajellut äitini vanhalla jalkajarrullisella vaihteettomalla mummopyörällä. Kun sanon äitini vanhalla tarkoitan oikeasti äitini tädin vanhalla. Se on ihana, mutta jo vuonna 2006 sen saadessani oli pyörä lievästi sanottuna elämää nähnyt. Minulla oli silloin menossa ennennäkemätön (eikä ole sen jälkeenkään näkynyt) DIY kausi, joten päätin, että puran pyörän osiin ja hion ja maalaan sen uudestaan. Homma toimi ihan hyvin ja kasaamisen jälkeen pyörä kävi vielä huollossa, missä siihen vaihdettiin oikeastaan koko voimaansiirtokoneisto. Nyt kuutisen vuotta tämän DIY operaation jälkeen huomaa pyörästä kuitenkin sen, että käsin hiomalla ei saa sellaista maalauspohjaa kuin mitä hiekkapuhaltamisella saisi eikä aloittelija saa spraymaalilla yhtä hyvää ja kestävää jälkeä kuin mitä ammattimies maalaamossa saa aikaan. Niin ja eihän se ainut huonossa kunnossa oleva asia ollut rungon maali. Satula näytti siltä kuin sen sisällä asuisi jokin pieni eläin, eturenkaan kumi puhkesi viikoittain (tai siis aina kun sillä ajoi), kierrelukko oli ruma kuin synti, soittokello niin ruosteessa että toimi jo variksenpelättimenä ja kissansilmäkin puuttui. Oli siis ihan aika tehdä päätös pyörän kohtalosta, joko uusi makeover tai uusi pyörä.

Aurinkoisena ja tuulisena huhtikuun lauantaina talutin siis pyörän Mechelininkadun Classic bike liikkeeseen kuulemaan tuomion. Voidaan pelastaa ei voida pelastaa? No voidaanhan se, päädyttiin siihen että Classic biken tyyppi purkaa pyörän ja ottaa yhteyttä maalaamoon, kun aikataulu on selvillä meikä heittää maalattavat pyörän osat pyöräliikkeestä maalaamoon ja maalauksen jälkeen takaisin Classic bikeen. Pyörä kootaan ja sitten vaihdetaan muut tarvittavat osat niinkuin esim. se satula ja etupyörä. Katsellaan sitten millaiseksi hifistelijäksi alan, mutta Brooksin nahkapenkki kyllä houkutaisi... Ja toisaalta kaveri vinkkasi "tyttösatulasta". Tää lähtee varmasti käsistä.

Kaikki kuvat Brooks.

Ajatuksia palveluista ja niiden ostamisesta

Joskus muinoin oli hyvinkin tavallista, että perheissä, jopa pienissä ja ei mitenkään erityisen etuoikeutetuissa, oli kotiapulainen. Nykyään palveluiden, esimerkiksi siivouksen, ostamista pidetään usein jossain määrin elitistisenä. Minusta tämä on aina tuntunut hassulta, vaikka eipä tässä vielä tähän mennessä olekaan ollut rahaa esimerkiksi siivouspalveluita varten. 

Aihe tuli taas pinnalle viedessäni pyöräni huoltoon (vähän isompaan makeoveriin suorastaan, mutta siitä joskus toiste). Liikkeen heppu varovasti kertoi minulle, että kokonaiskustannukset toiveideni mukaiseen systeemiin liikkuvat vajaassa 200 eurossa. Tämä sisältäisi pyörän täydellisen purun ja kokoamisen sekä paikoilleen jäävien osien huollon ja maalaamon kanssa koordinoinnin (maalauksen hinta tulee erikseen maalaamolta). Nyökyttelin siinä, että kuulostaa kohtuulliselta. Heppu taas tuntui hämmästyneeltä, että en alkanut inttämään hinnasta. Miksi olisin alkanut? Jos laskee, että korjaajalla menee mun pyörään liittyviin asioihin vaikkapa yhteensä 3-4 tuntia (mukaan lukien ne hetket, kun hän keskustelee kanssani) ei tuntihinnaksi jää kuin 50-67 euroa. Varsin kohtuullista minusta, kun kuitenkin jotainhan sille liikkeellekin pitää käteen siitä jäädä. Minä maksan itse työn lisäksi siitä, että liike sijaitsee kannaltani järkevästi, että palvelu on ystävällistä "can do" asenteella ja että voin luottaa pyöräni olevan asiantuntevissa käsissä.

Nyt joku miettii tietysti, että miksi maksaisit noin paljon, kun itse voisit "ihan helposti" tuon tehdä. Kerron siis ajatuskulkuni. Ensinnäkään minulla ei ole tiloja eikä välineitä joilla saada pyörä kätevästi purettua ja kasatua. Toisekseen en osaa tehdä sitä, enkä oikeastaan jaksaisi käyttää tunteja ja tunteja sellaisen opetteluun. Viimeksi, kun "kyllä mä osaan"-korjasin pyörääni, jouduin viemään sen huoltoon, koska se ei kulkenut enää suoraan. Ja siis, miksi minun pitäisi haluta tai osata korjata pyörä? Siksi että se tulisi halvemmaksi? Entäs minun vapaa-aikani hinta?

Nimenomaan tuo ihmisten omalle vapaa-ajalleen laskema arvo määrittelee sen, mitä palveluista ollaan valmiita maksamaan. Jos nauttisin suuresti pyörän rassaamisesta, en olisi valmis maksamaan toiselle sen tekemisestä juuri mitään. Mutta koska en nauti, olen valmis maksamaan toiselle siitä, että saan tehdä sen ajan jotain muuta, vaikkapa katsoa telkkarista House of Cardsia. Samalla työllistän toisen ihmisen ja talouskin pyörii. Winwin. Ajatuksen voisi määritellä niin, että työnantajahan maksaa minulle nimenomaan korvausta menetetystä vapaa-ajastani. Ostamalla palveluja voin ostaa takaisin tuota menetteyä vapaa-aikaa. Vaihtokaupan reiluus riippuu oman vapaa-aikani hinnasta, mikä on hyvin subjektiivinen  ja tilanneriippuvainen asia.

Otetaan toinen esimerkki pyörähuollon lisäksi: Alepan kauppakassipalvelu. Juuri nyt elämäni on sellaista, että voin hyvin käydä jokapäivä kaupassa ja kaikki ostokset saa aina julkisilla kätevästi kotiin. Tarvetta sille, että joku toimittaisi netissä tilaamani ruuat kotiovelle, ei ole. Jos yhtälöön lisäisikin kaksi lasta, jotka lisäisivat painavien ja tilaa vievien ostosten (maidot, mehut, vaipat etc.) tarvetta, tilanne voisi muuttua. Kuvitteellisessa tilanteessa vastakkain olisi kaksi tuntia lasten ja puolison kanssa rauhassa kotona/ulkona/missä vaan ja toisena vaihtoehtona kaksi tuntia supermarketissa väsyneiden lapsien kanssa kauppakasseja ja uhmaikäistä kainalossa raahaten. Kärjistettyä? Kyllä, mutta silloin olisit todennäköisesti valmis maksamaan jotain tuosta kahdesta tunnista. Summa on toki riippuvainen esim. siitä, onko käytössäsi toista tilannetta helpottava auto, kiljuvatko lapset vai käyttäytyvät rauhallisesti. Eli kuten aikaisemminkin totesin, vapaa-ajan hinta on subjektiivinen ja tilanneriippuvainen.

Mitä yritän tässä maratonpostauksessa jäsennellä on se, että palveluiden ostaminen ei ole laiskuutta, elitismiä tai mitään muutakaan vaan vaihtokauppa. Rahaa vapaa-aikaa vasten. Jokainen on taas vapaa tekemään vapaa-ajallaan mitä haluaa ja mahdollisuudet tämän vaihtokaupan tekemiseen vaihtuvat myös varallisuuden mukaan, mutta silloinhan oikeastaan tapahtuu vain muutoksia siinä miten asioita arvottaa. Toinen panostaa matkustamiseen ja toinen siivouspalveluiden ostamiseen. Valintansa siis kullakin. 

Ugh. Olen puhunut. Puhukaa tekin. Oletteko koskaan pohtineet aihetta? Niin ja jos joku tietää luotettavan ikkunanpesijän pääkaupunkiseudulla niin vinkatkaa, siitä tämä ajatus lähti liikkeelle.

Tuli maaliskuu ja meni maaliskuu

Maaliskuu on juossut silmien ohi. Kirjoittelin viimeksi neljä viikkoa sitten juhlittuani blinikekkereillä. Sen jälkeen elämään on käytännössä mahtunut vain töitä. Boring. Töihin sen sijaan mahtui työmatka Hollantiin, missä hajosi tietokone. Kovalevy sanoi poks ja lopputulos oli total kaput. Sellaistakin voi ilmeisesti sattua. Olen ollut aivan kuoleman väsynyt työpäivien jälkeen, joten energia on ollut kortilla, eikä kirjoittamiseen ole ollut inpiraatiota tai saatikka sitä energiaa. Se ken väittää, että keväällä on piristävä vaikutus, valehtelee.

Ollesani Hollannissa ehdin kuitenkin töiden ohella vierailla myös Amsterdamissa ja kuvatakin vähäsen. Tuulisena päivänä Damissa oli kieltämättä viileää, mutta kaunis kaupunkihan se on. Ja hämmentävä. Oletteko käyneet Damissa ja jos olette, oletteko käyneet punaisten lyhtyjen alueella? Hämmentävää, hyvin hämmentävää ja täynnä kännisiä miesjoukkoja jopa keskellä päivää. No se siitä.

Koska sää oli tuulinen teimme duunikaverin kanssa erittäin nerokkaan vedon ja kävimme kanaaliajelulla ja olkoonkin ihan megaturistijuttu, niin se oli kyllä hauska tapa nähdä Amsterdam ja sen asuntoveneet. Kanaaliajelun lisäksi käppäiltiin Niuwemarktilla ihastelemassa kukkia ja muita kojuja ja yhden kadun varrelta löytyi ihana antiikki(?)kauppa, josta löytyi SE peili, jota en sitten kuitenkaan kotiuttanut, sillä se oli aavistuksen liian pieni ja eihän se matkalaukkuun olisikaan mahtunut.

Kaikki kuvat ovat omiani ellei muuta mainita, ethän kopioi ilman lupaa!

Herkkujen herkku eli ankanrasvassa paistettu blini

Meidän perheessä on minun kannaltani aina eli tällä hetkellä 28 vuotta laskeuduttu paastoon suurissa blinijuhlissa. Emme tosin vietä paastoa, mutta voihan siihen silti laskeutua ;) Blinireseptimme on ollut sama jo aikalailla yhtä kauan kuin kekkereitä on pidetty. Se on jostain lehdestä peräisin, mutta kopionkopionkopiosta on jo ylämääräinen haalistunut pois. Olennainen eli resepti on kuitenkin jäljellä. Me olemme tehneet blinit ohraversioina, vaikka monet tattaria paremmaksi väittävätkin. Minulle ne aidot ja oikeat ovat silti ohraiset, joita tulikin viikonloppuna nautittua ihan silleen runsaasti.

Kuvasta on jäänyt ohjeen viimeinen pala pois. Juuri ennen paistamista taikinaan sekoitetaan vaahdotetut valkuaiset varovaisesti taikinaan ja sitten eikun menoksi eli paistaminen alkakoon. Jos ei omista varsinaista blinipannua, sopivan kokoinen valurautapannu käy erinomaisesti (joidenkin mielestä jopa paremmin kuin hiiliteräksiset blinipannut). Itse pidän paksuhkoista blineistä, mutta kokeilemalla löytää oman versionsa. Blinit voi paistaa kaikki valmiiksi syömistä varten, mutta koska ne ovat parhaimmillaan juuri paistettuina niin varsinkin isommalla porukalla voi blinejä paistella sitä mukaan kuin syö. Meillä kaikki paistavat omat blininsä ja alkuvaiheessa pannuja on tulilla kolmekin kerrallaan. Kun pannu vapautuu huudetaan "pannu vapaa" ja seuraava nälkäinen juoksee paikalle paistohommiin. Ihan hyvää toimintaa ähkysyömisen sekaan :)

Kirkastettu voi soveltuu paistamiseen hyvin, pelkkä voikin käy, mutta jos tahdot herkkublinejä niin paista ne ankanrasvassa, sitä parempaa ei nimittäin olekaan. Ankanrasvaa löytää säilykkeenä mm. Hakaniemen hallista (se herkkupuoti siellä yhdessä siivessä, en kuollaksenikaan muista nimeä).

Niin ja mitä sinne blinien päälle laitetaan? Tässä on varmaan yhtä monta koulukuntaa, kuin on syöjää. Oma suosikkini on simppeli: valkosipulimaustettua smetanaa, sipulisilppua ja mätiä (muikku ja siika ovat suosikkejani, mutta ei made ja kirjolohi kuitenkaan paljoa niille häviä). Alkupalaksi voi ottaa vaikkapa suolakurkkuviipaleita, hunajaa ja smetanaa. Mädin ja smetanan lisäksi blinin päälle voi tyrkkäistä vaikkapa savukalaa, sienisalaattia tai vaikka graavilohta. Siis ihan sitä mistä itse tykkää, oikeita tapoja on monta :)

Minä ja keittiöni

Olen jo pyöritellyt mielessä sitä, että on ehkä hiukan hölmöä kirjoittaa blogia nimimerkin takaa, kun nimeni on kuitenkin jo Valkoisen Talviunelman puolella vilahdellut useampaan otteeseen ja lukijoistakin moni tuntee minut muutenkin. Joten hei vaan minä olen Leena.

Olen helsinkiläinen diplomi-insinööri, joka harrastaa ruuanlaittoa, syksyistä neuloosia ja lukemista. Ruuanlaittoon en yleensä suhtaudu pikkutarkkuudella, mutta tempperamenttisena luonteena äänenkäyttö ei puutu keittiöstäkään, joka on kyllä ehdottomasti minun valtakuntani. Olen ehkä jossain määrin vähän keittiövälinehifistelijä. Toiset keräilee elektroniikkaa, minä keittiövälineitä. Ruoka on minulle tärkeää ja rentouttavimpia asioita joita tiedän on sipulin pilkkominen. Niin, hullu mikä hullu ;) Luulen myös tietäväni jotain viineistä, vaikka yleisesti ottaen en niistä mitään tiedäkään, pidämpähän vaan.

Ja se keittiö. Kun etsimme viime keväänä asuntoa oli keittiö ehdottomasti tärkeimpiä huoneita ja avokeittiö tai edes avoimehko keittiö oli aivan ehdoton. Jos vietän tuntitolkulla aikaa keittiössä, en halua olla suljettuna minnekään koppiin. Mökkihöperöksihän siinä tulisi. Onneksemme löytämämme asunnnon keittiökin vastasi omaa näkemystäni hyvästä keittiöstä kohtuullisen hyvin.

Keittiö on valkoinen IKEA-keittiö ja myös kodinkoneet ovat astianpesukonetta ja jääkaappia lukuunottamatta IKEAsta. Ainoa asia jonka keittiössä vaihtaisin on puinen taso. Että miksikö? Koska sitä pitää kuumien astioiden kanssa varoa ja tiskiallas upotettuna puutasoon on kertakaikkiaan typerää. Itse tahtoisin mieluiten kivitason, mutta sitten joskus. Kaappitilaa on kokoonsa nähden keittiössä ihan kiitettävästi, mistä iso plussa, vaikka olisihan sitä vielä enemmän, jos kaapit olisi vedetty ihan kattoon asti.

Kokonaisuutena siis erinomainen keittiö, joka pienuudestaan huolimatta toimii loistavasti.

Kaikki kuvat ovat omiani, jollei muuta mainita. Ethän kopioi ilman lupaa!

Arkiruokaa

Minä teen ruokaa viikollakin melko pitkän kaavan mukaan. On rentouttavaa istahtaa keittiön pöydän ääreen, jutella miehen kanssa ja pilkkoa sipulia. Kuulostaa ehkä jonkun mielestä oudolta, mutta mielestäni pilkkomisessa on jotain hyvin rauhoittavaa. Tänään tein kuitenkin arkiruokien arkiruokaa eli makaronilaatikkoa. With a twist. 

Tänään pilkoinkin siis sipulin sijaan myskikurpitsan paloiksi. Hannan blogissa oli perjantaina mielenkiintoinen kurpitsaohje, jota viikonloppuna kavereiden kanssa kokeiltiinkin tuorepastan kanssa ja siitä innostuneena kuljeskelin pitkin pinterestin ihmeellistä maailmaa kurpitsaohjeiden perässä ja löysinkin hauskan "mac&cheese" ohjeen. Alkuperäinen ohje kuulosti makuuni liiankin yksinkertaiselta, joten tuunasin sitä sitten vähän. Kurpitsan tueksi lisäsin paistettua pancettaa ja tuoretta salviaa. Eikä muuten tullut huono.

Tässä on nyt vähän italialaisittain ainekset ilman määriä, sillä suosittelen joko noudattamaan alkuperäisen lootaohjeen määriä tai sitten laittamaan nesteitä oman fiiliksen mukaan suhteessa kurpitsan määrään.

Myskikurpitsaa kuutioituna (= Butternut squash)
Valkosipulia hienonnettuna
Kasvislientä (fondin avulla saa oikein hyvää, jos ei ole itsekeiteltyjä)
Maitoa
Turkkilaista jugurttia n. 2 rkl
Pancettaa (itse ostin valmiiksi kuutioitua)
Tuoretta salviaa silputtuna
(muita tuoreita yrttejä esim. persiljaa tai mitä nyt sattuu olemaan)
Pastaa (ihan normi makaroni käy, mutta itse käytin tuollaista hiukan kiinteämpää)
Mustapippuria
Suolaa
Valkoviinietikkaa (1-2 tl)
Raastettua Gruyre-juustoa n. 1 dl
Raastettua Pecorino Romanoa n. 1 dl
Korppujauhoja

Aloita kuutioimalla kurpitsa ja laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Laita kurpitsakuutiot kattilaan ja kaada päälle maito ja kasvisliemi sekä osa valkosipulista (noin puolet ja puolet kumpaakin nestettä, kunnes kurpitsat ovat melkein nesteen peitossa). Keitä hiljakseen noin 25 minuuttia tai kunnes kurpitsapalat ovat pehmenneet. Kypsennä pasta kurpitsan kypsyessä ja paista pancetta osan salvian ja lopun valkosipulin kanssa.

Kaada kurpitsaseos blenderiin. Lisää jugurtti ja mausta suolalla ja pippurilla ja tilkalla valkoviinietikkaa. Aja sileäksi blenderissä ja toki myös sauvasekoitin toimii. Tarkista maut.

Voitele uunivuoka kevyesti oliiviöljyllä tai muulla kasvisöljyllä. Sekoita keskenään loput yrtit, pasta, kurpitsaseos ja juustot ja kaada uunivuokaan. Ripottele päälle korppujauhoja paista 200 asteisessa uunissa noin 15 minuuttia. Anna tasaantua hetki uunista nostamisen jälkeen ennen syömistä.

p.s. On ihan älyttömän vaikea kuvata näin talvi-iltaisin kotona ruokia kikkailematta sen enempää. Kikkailu kun ei oikein toimi, jos haluaisi syödä heti ;)

 Kaikki kuvat ovat omianin jollei muuta mainita, ethän kopioi ilman lupaa!

Saunatonttujen juttuja

Savusaunassa on jotain ihmeellistä ja ihanaa. Pehmeissä löylyissä, lempeässä savuntuoksussa päivän työmurheet loiventuvat ja kroppa rentoutuu. Saunatontut kuiskivat nurkissa rauhoittavasti. Saunan jälkeen tuntuu siltä, että elämä kantaa ja kaikki järjestyy. Ei ole tapahtunut mitään kauheaa, älkää huoliko, mutta huonon päivän jälkeen sauna vapautti ajatukset ja ajattelin kertoa ne teillekin. Keep calm and carry on.

Kiinalainen uusivuosi Helsingissä 2014

Käytiin tänään katsastamassa kiinalainen hullunmylly eli kiinalaisen uudenvuoden juhlinta. Lasipalatsin aukiolla oli kaikennäköistä ruokakojua ja kiinalaista kulttuuria esittelyssä ja isolla lavalla niin leijonatanssia kuin lohikäärmetanssiakin. Vähän oli kylmä, mutta pork buns, kanaa kung po, kevätkääryleet ja kiinalainen tee lämmmittivät. Nam.

Tervetuloa siis hevosen vuosi, tiikerille se näytti lupaavan ihan hyvää ;)

Kuva on vähän tällainen, kun ei mun Lumia tuolla pimeydessä ihmeisiin pystynyt :)

Kotona

Koti. Se on minulle tärkein paikka maailmassa. Aikoinaan koti tarkoitti vanhempieni kotia ja kotihan se tavallaan on edelleen, mutta en kuitenkaan tunne sitä enää omakseni. Astiat eivät löydy kaapeista ja minun huoneestani tuli aikoja sitten kirjastohuone. Opiskelemaan lähtiessäni muutin omilleni soluasuntoon. Solu ei koskaan ollut koti, siellä käytiin nukkumassa ja keitettiin nuudeleita. Se oli kämppä ei koti.

Hauskimmat opiskeluvuodet asuin kaverikämpässä ystäväni kanssa, se oli rentoa sinänsä. Ei kahta tiskiharjaa ja astianpesuainetta vaan semi-yhteinen talous. Oli lohduttaja lähellä, kun elämä oli kurjaa ja bileseuraa oli sitten kurjaa tai hauskaa. Mutta paras tapa polttaa hermonsa parhaaseen ystäväänsä (surprise, voin olla todella ärsyttävä asuinkumppani) on asua yhdessä, joten onneksi muutimme erillemme tarpeeksi ajoissa.

Muuttaessani silloisen poikaystäväni, nykyisen mieheni, kanssa ensimmäiseen yhteiseen asuntoon, oli se edelleen tosiaan vain kämppä. Bonusta oli se, että asuntoon mahtui ihan oikea ruokapöytä, mutta ei sitä vielä kodiksi kutsunut meistä kumpikaan. Seuraava asunto ei voinut olla koti, koska jo siihen muuttaessamme tiesimme sen olevan vain väliaikaisratkaisu. Emme siksi hankkineet niitä huonekaluja joita olisimme halunneet tai muutenkaan varsinaisesti sisustaneet, koska "sitten siihen seuraavaan asuntoon".

Nyt täällä Töölössä. Täällä on koti. Se ei ole kämppä tai väliaikainen ratkaisu vaan todella koti. Me viihdymme täällä, kotona. Joka kerta kun astun ovesta sisään tunnen olevani kotona. Tunnetta on vaikea kuvailla. Se on ilon läikähdys, kun astuu valaistuun olohuoneeseen. Olon pehmeys, kun hiipii oman kullan viereen pehmeään sänkyyn. Se tunne siitä, että tämä on juuri sitä mitä minä haluan. Tanssiminen olohuoneessa, kuohuviinipullon poksahdus keittiössä, taginen tuoksu kun astuu sisään ovesta, kynttilän loimu ikkunalaudalla. Meidän elämää. Tältä tuntuu olla kotona.

Kaikki kuvat ovat omiani, jollei muuta mainita. ethän kopioi ilman lupaa!

Tagine

Viikko hujahti taas silmissä ohi. Kauan kaivattu talvi saapui viimein ja onhan se nyt ihan uskomatonta miten tuollainen kahden sentin lumikerros voikaan vaikuttaa niin paljon vireystasoon. Käytiin tänään miehen kanssa kävelyllä rannassa ja kaakaolla Café Regatassa. Kerta kaikkiaan aivan ihana talvipäivä. 

Lenkin aikana uunissa hautui ensimmäistä kertaa tagine. Saimme tupaantuliaislahjaksi Emile Henryn tagine-padan ja sormeni ovat syyhynneet, jotta saisin vihdoin oikeat ainekset sen testaamiseen. Bongasinkin torstaina, että Herkussa oli karitsan potkat halvennuksessa. Uusiseelantilaisia tosin, mutta menköön tämän kerran kotimaisen puutteessa.

Tagine viittaa astiaan jossa ruoka valmistetaan. Savipadassa on ehkä vähän hassu kartion mallinen kansi, jonka tarkoituksena on palauttaa kondensoituva höyry takaisin pataan. Itse noudatin suurinpiirtein Jamie Oliverin ohjetta lampaanpotkataginen tekoon. Lampaanpotkat maustetaan kuminalla, Ras el Hanout mausteseoksella (garam masala), korianterin siemenillä, suolalla ja pippurilla. Padan pohjalle laitetaan silputtuja tomaatteja mehuineen, murskattu valkosipulinkynsi, tuoretta korianteria ja silputtuja kuivahedelmiä, Jamie ja minä käytimme kuivattuja aprikooseja, mutta oikeastaan mikä tahansa käy. Jamie kypsensi taginensa kaasuliedellä, mutta itse pistin padan uuniin 175 asteeseen kahdeksi ja puoleksi tunniksi. Tarjosin taginen couscousin ja tsatsikin kera. Tsatsiki ei nyt ole mikään perinteinen taginelisuke, mutta kaupassa ei ollut minttua, joten minttumaustetun jugurtin sijaan valmistin sitten tsatsikin, toimii muuten sekin. Liha oli äärettömän mureaa ja maukasta, tätä on saatavaa lisää <3

Kuva: Emile Henry Taginepata (juurikin se mikä mulla on)

Kuvat ovat omiani ellei muuta mainita, ethän kopioi ilman lupaa!