Kotona

Koti. Se on minulle tärkein paikka maailmassa. Aikoinaan koti tarkoitti vanhempieni kotia ja kotihan se tavallaan on edelleen, mutta en kuitenkaan tunne sitä enää omakseni. Astiat eivät löydy kaapeista ja minun huoneestani tuli aikoja sitten kirjastohuone. Opiskelemaan lähtiessäni muutin omilleni soluasuntoon. Solu ei koskaan ollut koti, siellä käytiin nukkumassa ja keitettiin nuudeleita. Se oli kämppä ei koti.

Hauskimmat opiskeluvuodet asuin kaverikämpässä ystäväni kanssa, se oli rentoa sinänsä. Ei kahta tiskiharjaa ja astianpesuainetta vaan semi-yhteinen talous. Oli lohduttaja lähellä, kun elämä oli kurjaa ja bileseuraa oli sitten kurjaa tai hauskaa. Mutta paras tapa polttaa hermonsa parhaaseen ystäväänsä (surprise, voin olla todella ärsyttävä asuinkumppani) on asua yhdessä, joten onneksi muutimme erillemme tarpeeksi ajoissa.

Muuttaessani silloisen poikaystäväni, nykyisen mieheni, kanssa ensimmäiseen yhteiseen asuntoon, oli se edelleen tosiaan vain kämppä. Bonusta oli se, että asuntoon mahtui ihan oikea ruokapöytä, mutta ei sitä vielä kodiksi kutsunut meistä kumpikaan. Seuraava asunto ei voinut olla koti, koska jo siihen muuttaessamme tiesimme sen olevan vain väliaikaisratkaisu. Emme siksi hankkineet niitä huonekaluja joita olisimme halunneet tai muutenkaan varsinaisesti sisustaneet, koska "sitten siihen seuraavaan asuntoon".

Nyt täällä Töölössä. Täällä on koti. Se ei ole kämppä tai väliaikainen ratkaisu vaan todella koti. Me viihdymme täällä, kotona. Joka kerta kun astun ovesta sisään tunnen olevani kotona. Tunnetta on vaikea kuvailla. Se on ilon läikähdys, kun astuu valaistuun olohuoneeseen. Olon pehmeys, kun hiipii oman kullan viereen pehmeään sänkyyn. Se tunne siitä, että tämä on juuri sitä mitä minä haluan. Tanssiminen olohuoneessa, kuohuviinipullon poksahdus keittiössä, taginen tuoksu kun astuu sisään ovesta, kynttilän loimu ikkunalaudalla. Meidän elämää. Tältä tuntuu olla kotona.

Kaikki kuvat ovat omiani, jollei muuta mainita. ethän kopioi ilman lupaa!